Aallot kaikuvat Kaarianmeren rannalla,

maisteri Zidbäck irrottaa taiten valaalta valkeat hetulat.

Purjeet nousevat, alkaa matka;

painolastimuulit tömistelevät

hetulat soivat ja soittavat laivaa, ne kampaavat Geminidejä,

siivilöivät maisterin muistia, putoavia kaupunkeja, riisipaperihuoneita.

Rasva palaa taas lampussa,

Zidbäck punoo saaliistaan kartan, minuutit kulmamittaan

Kukkivan vuoren kylään.

Keväällä saa elävästä linnusta kestävät sulkakynät,
hanhen vasemman siiven
korpilta ohuimmat viivat.
Ruodosta irtoaa haiven, soutaa mustepisaraa
tumma taitteen joki, sinettisaari,
sydänmaan käärö. 

 

Kirjepaperin paksu ja jäykkä taite voi kaataa ihmisen,

keksin sitoa ympärilleni valaanluista tiukan kimpun.

Pedon rasva palaa lampussa yökaudet

pystyn lukemaan suorassa mustevirran kaihoa.

Luunsahaajien hengitykset alkavat vinkua,

soivat kuin valtameren laulu.

Yöllä syttyy virtaava suisto

Geminidien ikkunoista riisutaan verhot
kellertävä silkki,
tyhjyydessä putoilevat kaupungit eivät päästä ääntäkään 

 Makaamme sairaina; sormenpäille jo tutut lankkukohoumat

kynnet irtovat.

Valkeiden karhujen nostattamat tuulet

käpälöivät laivaa vaahto karjuu

köysistön vaihtuva sävelkiihko etsii lauluduuria

etsii suoraa myötää

hampaiden kolhimatta

vellovasta kidasta ulos

jousisto

puupuhaltimet

hakevat vertaistaan

kivisenä loppumaton rannikko 

Valaita seuraa parvi vesipääskyjä, 

 poimimme pelottomat punaiset niskat

putoilevat ohuet

sateenrepeämän huitaisu

hylkeenliha keittyy tunteja

käristetyt räpyläevät

Kielten ja kirjainmerkkien salmi velloo juomaton vesi

iho muuttuu, poskipäät, hiuksemme

Keskeltä salmea yletyn molemmille rannoille

nostan auringon, kierrän, lasken

pois päivän - varjon

 

Kupolivuorilta vanhaan kaupunkiin pionipihoja

sydänkammion laskimo-ojia

puron reunalla hajanaiset istutukset

kiduksiin johtavat kaaret,

heijastuu lampeen kumpuilevan puutarhan paju

pienen kiertokulun hiussuonet, meduusatähdet

jokena virtaavat kalansuomut, kammatun hiekan kivikuviot

emalikiillekaloja pehmeäeväisiä siipijalkoja

pengerpellolla patoreuna vedenluoma

keinuvat oraat

Munkki kumauttaa puusalolla temppelin pronssikelloa
heijastuva metallin hohde
pehmeä hämärä 

Matalan pagodin sivuovesta kumartuu sisään isä David.

Kaminan vieressäkin hengitys höyryää.

Isä laskee tatamille isonlaisen kasviporttöörin,
heteiden ja emien huuman, suojuslehtien hunnut,

hellävaroen siemenen,
kädessä sileän, kovan,
kämmenestä kohoavan kukkivan puun  

Amsterdam, Lyon

Kunnioittavan nöyrimmästi

tiedustelee

lieneekö Teillä isä maailmankolkan laidalla

 

reunan takana,, riisuttavaksi puutarhaa,,

kokonaista metsikköä,, se meiltä vielä

Dublinista Parmasta puuttuu,

 

Siemenlaiva, rönsyperäsin

juurivesoankkuri,, taivukkaiden salmet

parttenokarppiset maanosat

Kasvikosta oppisanoja

Juuresta

lisä, ilma, pää

niskasilmikoiden multiplex, ramosa

hoikalla hännällä uloskohtainen, helmi.

Kun tuuli lopettaa tuulemisen

puu puulta kammattu uupumus

laskeutuvat pilvet

kylmästä säkenöivät jalkapohjat

valo muratin lehdelle,

kukat ymmärtävät syksyn

uudenkuun juuret

rukousnauhat sidotaan 

syntyneen varsan kaulaan

pyrähtää unohtunut lintu

hetken keinuva oksa,

taakka lasketaan maahan

maa ottaa vastaan

asteittain häviää lämpö

kun havuoksa, kun lehti, kun täyteys

pysähtynyt askel

haistaa maatumiseen, makeuden, 

hetken, hetken

kahisee joenmutkan ruovikko,

lampun liekki palaa tasaisesti

juomavesi loppuu maljasta

ikkunan kosteus pyyhitään hihaan

suu suulta pyyhitään suudelma

kuivan tasangon horisonttiin

pudonneet tähkät

toukokuu kampaa hiuksia
taitellussa kimonossa kehon lämpö

oksien kärjissä huolelliset pisarat

- haikaran pesällä sataa

Jälleen odotan tulevaksi hänet.

Kevyesti sataa lumi

                              lumikurkien tanssin jäljet.

Nykyiset kasvomme,

toisillemme tutut

                                                                              ikuiset kasvomme.

Lehdistä

lehdentö tyttö, korumainen,

varren ympäri juoksevat kourasuonet 

nyhii pieniä hampaita

vedenalla lainehtiva, kalvolla makaava,

ohut hentukka, ainavehreä

Seitsemän onnen jumala lähestyy

laiva kohovesien vauhdilla,

                                                   kuin aluksen paino nostaisi veden,

valuu sateenrepeämä paperin yli

kuu rannan yli, ravut perääntyvät

nopeat,

meren liikunto

Kultaisen temppelin portilla
kaistale huivia virtaa purossa;
Odotin sinua, kutsuin sinua
- maa laulaa

Taitan viuhkan hihaan.
Löytyy muisto koskaan näkemättömistä kasvoista;
viimeisellä hetkellä kuulu ääntäkään,
huudahdusta,
joka pitäisi lähellään,
tuulenpuuskaa portista

Huoneen tatamit, käytävän tumma puu,
liukuoven takana syyskylmän askeleet odottavat.
Kysyy: "Kuinka voit?"  

riisuu kengät.

Siipien pesemisen päivä
ja levitän niiden värikkäät peitteet,
itse kannan Vesiportilta veden
kupillisen kaadan alkaen tyvestä
kupillisen, hennolla nokalla suin höytösädettä
parvi tarjoaa niskansa,
ruskea vuorenrinne pudottaa vanhoja pesiä

Saarikaari huojuu jalallaan

Rantaviivan portilla kalmarit viittovat suuntaa

laattojen, hautojen aliset liukueläimet

imukupit painavat kidussydämet kaskelottien ihoon

naiset levittävät kankaita aurinkoon

silkkivärit

Laulu on kasvoilla naamio,

he kääntyvät meistä varjoon,

Päivänvarjojen kuviot kulkevat edellä

kelluva maailma, täynnä hetkellisiä iloja

riisikakut lakkarasioissa

Hidastamme katupuiden alla;

korttipelejä, lintuhäkkejä, lasten leikit

astrologien puodit

talojen äänissä siivilöityy ikkunasäleikön valo

riisipaperista kuultaa silkki

intiimi huone eksyttää silmät

Varresta

sydämen ympärillä täyteinen solidus

köynneliäs humala vastoin päivää

myöten päivää haaroista toishaarukkainen, haihtuva

Riisivainio laskee miekan
puiden silmuhalo, aukeavat lehtisilmät

korkea lintu, kukkaviuhka kaulassaan
avaa nokkansa ja huutaa
                                        maata vedeksi

edellä heinähämähäkit
pakenevat häviä-aaltona
  yksinaaraksiset
  yhdeksänkoiraksiset

sikiäinnaurussa

Rokonarpisen eukon piirtämällä kartalla

kukaan ei puhu kieliä

kuljen solatietä vanhaa jälkeä

sivuille karkaavat lumisorkat

                                                  hämärä

bambumetsän rungot lyövät korkealla talvea vasten

kylän reunalla levähdän

majapaikat ovat täynnä

vaatteessani roikkuvat meluavat lapset

lumenviipymälammen jäässä

hyppyyn jähmettynyt sammakko.

Silmissäni lämmitetty sake

sammakkoeläimet muodoissaan sikiävät ylös

toukista keuhkoraajaisiksi,

toisilla on Adamin pää

ruumin osat ja tasapaino,

aistimet,

toisilla temppelimetsikön apinain hahmo.

Silmän pimeässä takakammiossa peilikuvaiset kädet

painavat peukalot vastakkain

eliöiden olemuksen oikea- ja vasensuuntaisuus

myötä- vastapäivän sala

valmistan puumallin, kierrekotilon.

Pöydällä nylkeättä ja täyttämättä pulloon työnnetty ilmakehä,

se tummui päiväkausien keittämisestä ja salamaniskuista;

elollisen olennon rakennus.

Alkuaineet pelaavat pasianssia,

hiiret sikiävät elämään likaisista vaatekasoista. 

Tuuli kääntyy ja pysähtyy kohti, katsoo
rytmitön vaatteen lepatus,
papyrusihon reuna pala palalta
kuusituhatta vuotta



edelläkiiruhtava katoaa kulmasta
helma.

Kivenhakkaajankujalta kuuluu juhla

päivänvarjot kelluvat parvina kangaskatokseen

Kiipimäjalkoja, poheluita,

lehdykkäisiä maan lauluja, kasvaa pergamentti kerrallaan

versovat uomana virtaan

Palvelija pesee vuorijalavan niintä joessa

ripustaa pitkät kimput sillankaiteelle.

Ennen ensimmäistä kynttilää hämärän synnyttämä palvelija kumartaa vieraan saapuneen.

Ulkokaihtimen takaa astuu esiin hän.

Maa puhkeaa ja asettuu oksille laskee vapautuvat saaret 

läpikulkemattomat latvat ajavat meren huoneeseen veneet

valujuonteen hidas katoaminen pinnan alle pöytä kelluu 

ulospääsyä kuoriutuva purppura näytteet hioutuvat kiviin

vartalovoima kirkuu rantaviivalla portti suunnistavat 

yömuuttajat tähdeltä tähdelle uivat käsistä vanhat sanat 

nousuaalto laantuu tasaa ilmailmiön värisevä neitsytkalvo

iholla tulikärpäset

Teelehdet taipuvat maljoihin

laivauksen suunnitelma, meritiede

vesirungon varassa matkaavat kokoelmat

niille makean veden hiljaiset tynnyrit,

sormet kiitävät kartalla koillispasaati purjeissa

meren mannerrinteet vaipuvat kynsiltä syvänteisiin

välillä katse nousee ja hakee kaiun

painuun se mukanaan

jättiläismäisen pyrstön heilautus – pinnanalaiseen laaksoon, 
pohjalla kartoittamaton pedon rotko

Satakahdeksan ihtohimoa piinaa ihmistä

pronssikello soi niiden tahdissa.

Tämä kansa syntyy aina uudelleen

temppelissä valaistumisen pyöreästä ikkunasta

he näkevät täydellisen tyhjyyden

Mutta minun Jumalani ikkuna on kulmikas

eksymyksen ikkuna

näkymänä koettelemus,

kauhistus ainoasta rakkaudesta.

.

Kultarinta kuunvalossa

hänen kauneutensa

sataa hedelmälehtiä

rakentaa ruusuja

ruusujen läpi umpisolmuja

siemenien lävistys

lävistää verhon.

Nimettömät aallot; hiilimyrsky,
kasvattaa haamukuvan, rautaoksidikukkaset.
Riisuvat silminnäkijän suojaamattoman ohimon,
hänenkin hiustensa laineet.

Temppelialueen vuosituhannet riippuvat raskaina

lehteviä oksia täydessä kukassa

kulkija saa kumarrella ja väistellä

seremonioiden jälkihämärää

kumartaa tiellä, pitkät oksat

hiljaisuus ja hämärä eivät kaiuta ääntä

syksy on muuttanut kylän savut kitkeriksi

nuudelikauppiaan katse kääntyy pois, lyhdyn alta varjoon

jätettyämme juhlan sulkeudumme omaan pyhyyteemme

toisiamme kuin kosketellen

lyhyt kulkue hämärtyy, muuttuu epäselväksi ja häviää näkyvistä

kun taivaan vaalea nauha häviää polun yltä

otat uuden otteen, vyötäröltäni

Terve Maria armoitettu

Herra Sinun kanssasi

   sisältäni kantautuu sateen ääni

   lepattava pelko

   vangittu Papio okinawensis

Siunattu Sinä naisten joukossa

   valmistaudumme kuin näkymättömään tanssiin,

   aie paeta tunnetta, toteutukoon se tunne

Pyhä Maria, siunattu olkoon kohtusi hedelmä

   kastuneet hihani puuhedelmien keruusta painavat

rukoile meidän syntisten puolesta

   unissani saattavat meitä tapahtumat

   meren porttiin taipuvat aallot

   näen syvälle kirkkaat kivihelmet laivan pohjaa väistämässä

   Vanessa samurai ilmassa ajautuu tuulen aavalle

   kuin käyttämätön kirjainmerkki, laskeutuu hänen olallensa

Jumalan Äiti

nyt ja hetkellä kun voitamme synnin

   etäisyydet kaatuvat ja häviävät

   vaate, jonka hänelle ojensin, avaan hänen päältänsä,

   kerään vyön, tuhannet kudotut onnen kuvat,

   on vain ajatus rakkaudesta

Amen

Kukista ja siittimistä

kukostus, kukkaisto,

sädehtii (radians)sopimaton kehto,

kupu sikiäisalainen, kiekuvat emipeilit 

Pitäisi kiittää, (kiitos varjolle)

”Pyydän, että olet hyväksi minulle”

(varjo), toivotan vieraan viihtymään

olla olemassa

mikä on, on myös

(olemassa) joku,

on (olemassa) joku

kyllä on

olemassa hänen varjonsa sinetti,

huoneessa

sinä – me - yksikössä

                                                               lauseet valmiiksi piirrettyinä

tunkeutuvat sisääni

hitaasti öljytyt ruumiinosat

                                                         - sydän lyö ylimääräisen kerran

                                                                  sen värisevä kohta

vartaloiden yhteydestä

sammalpeitteinen toinen toiseensa, yhteenkasvettuu

siivet,

kääriytynyt huulikukka 




minne jätän ruumiini
pystytän merkin, lipun
arat huulet, kruunun
kirkkaan valojuovan.

Tunsin peukalolla reunan
maan ja taivaan rajan,
     taipunut paljas niska

työnnät itsesi kauemmaksi,
vaikka
vaikeroit lähelle rajaa

näkymätön kaikkeus

Sydämet yöllä
hidastetusti kasvokkain,
suuhusi, mustaan esirippuun, puhkeaa
nielun tunneliaukko

reunalta häviää sukeltaja

 

Hedelmästä

tikkelin marja mono disperma

putoamatta puhkeava unimultilocularis

yksisimeninen nivellisko, varisevat pesät

kota, kivi, luu 

Rakastan sinua sulkemassa silmiä,

valkoinen ihosi, silmänympäryksiä

jokaisessa puutarhan pimeydessä

valo ja huudot,

huuhtoutumatta  pellonreunan kuoret

satuttavat minua,

valtamerien kuolevat aistit

Yhä yövaatteessa -

shakuhachin soittaja on mestari,

hengitysääni muuttuu omakseni

kuuden tatamin huoneessa

ääni lentotähtiin

Unohtuu paistettu ankerias

syömäpuikkomme ovat sekoittuneet

Kuivuneen heinämaan holviin

jätämme hämähäkit vaimeakeltaiseen

huhtimulta

(haju, jonka löytäisi jokaisesta keväästä)

kuljemme paahdemuistoa (alleviivaisin maan tuoksun)

kaarrumme onkaloihin

kaarrumme

onkaloihini

Hän leikkaa kyntensä

veistää sen veneeksi

soutaa ja

sydämeni on täysi.

mikä on vuoteen nimi

mikä on päänalusen nimi

seinien nimi huoneessa

kun täydellisestä hetkestä noustaan

sateen               valkoinen         katseeni               pesällä

pudonnut         lasin                  sija                       valmiina

pitkä                 väri                   kohottaa              ensimmäisen

viiva                 ilmassa             huhtikuun            muna

antauduin
liikesarjoille
                         viipyilevä kumarrus
                         silkkiliinan taittelu

alusasujen pukeminen ja nyöritys,
                        hiljainen ääni
hohtaa himmeästi

Neljäntenä iltana söimme vain kevyesti.
Läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle,
ammoniittilampusta tulviva pehmeä valo piirsi seinälle kuorensa ympyrän,
käännepiirin rajaksi
maljakon kukkaset pimeyteen








Siemenestä

kaksivaltiainen sydän, 

ide kiertynyt pienukainen

valheellinen siemenvaippa

Pidentyvä pimeä
katsuran keltainen,

sydämeni 

Ikkunassa hämärtyvät hedelmäpuut,
metsikön taakse laskeva aurinko
löytää pihaltani kirsikan oksan.

Päivä on tuntunut pitkältä.

Oven takana odotamme vauvan ensi-itkua. 

Pilvettömänä yönä tähtiluettelot täydentyvät kun
oviaukon hämärästä taivaanpallomalli levitetään yllemme;
säteilylain peilissä silmä näkee tähden värin
heijastuvat granaattiakin punaisemmat
Siriuksen kirjo,
selkärankaisen pyrstötähden kirjo

 

 

  Lähellä joku itkee, sade valuu

lehtisuonista hevosen kylkeä

peltokanavia myllyn suuhun

itkee uudestaan putouksia

vedenkantajan horjahtava askel

puunkantajan

lapsenkantajan;

kasvot alustamattomat vasta, missä alkavat lapsen, äidin kasvoista,

rakastuneen tyttären äidin kasvot

syntyneen, synnyttäneen hätkähdys,

salasana supistukseen

”sikiäimen päästä lähtee vartalo”
näkyvä haju

Rihmahoikkaisella vartalolla (stylus),

istuupi luotti.

Vartaloputki (canalis stylinus) päästä päähän,

ompi kuin kulkeva reikä 

hengittävä sikiäinkolo 

Ovensuussa käsillä tartuttu
miehen iholla syvyys
karttaa silmiä silmittä
kulkea nopeaa valetta

Vaahteran pudonneet värit
sisemmän pihan kivetyksellä

kuun alta sysinäkymättömään 

Lapsi ratsastaa porttini ohi vesipuhvelilla
hento vasikka seuraa perässä.
Olen jo pessyt siveltimeni päivän työstä,
kirjoitusmerkeistä, kuin mutaisen sorkan.

Neliraajakorentojen heimon
sidon hiuksiini huoneen, niskan
värisyttävät siipiään,
kukat sängyllä.

Lampun sammuttua kynttilä jää lepattamaan

ikkunasta kai vetää

näky - kuinka nurkka olisi liekeissä -

saa minut soutamaan, tekemään itsestäni veneen,

suupurjeen melomaan

pois suonikarttaa keuhkoista kiduksiin, pois

niitä jokia, jotka avautuvat putoamisen jälkeen

maavesiä, hitaasti virtaavia hajonneita metsiä

ammoniittivuoristosta kohoavat 

helmiveneet, uimakellot

ohuet asuinsavut

Yökorentojen yöt huoneessa

laskeutuu matolle suljettu ilma

siivet pystyssä suljetut seinät

vastakkain

ylöskammatut hiukset paljastavat

         niskan hohde

varovasti suu, aavistus

välähtää melkein kadonnut

Puki minut veteen veden vaahto
kämmenestä kudottu vaate
se oli poretta
koputus jalkapohjista

Vaahteran pudonneet värit
sisemmän pihan kivetyksellä

kuun alta sysinäkymättömään.

Niin hienon sateen luulin hengitykseksi
kuvittelin hennoille aalloille janoiset.
Joi, ahnas suu, kohoilevan rinnan.

Saat kurjet lentämään huoneeseen

parvet kiedot sängyn yli pohjoisesta etelään

kutsut sisälle taivaan,

                                (pilvet nurkkaan)

vedenhopea taivaan

ilmavirran äänen

                                seisahdus hengähdyksen ajaksi

Vyöttyvät vaatteet
silmäykset
olen vieläkin sisälläsi helähtää

Nukkuvia liikkeitä en nähnyt
untasi
hukatun järven verran haparoi tyyni





Mitä enemmän tutkin, sen vähemmän tiedän
siemenen viisaudesta, neulasten määrästä puun huminassa,
palosta vaalealla iholla, palon jälkeisestä sydänlamauksesta.

Talojen ovilta kulkuani katsellaan kuudennelle kadulle saakka,
katsellaan sydänalaani, onnen ikää.

Hiekkapöly leijuu hämäränsäteissä, Kisokaidōn tiellä Kiotosta Edoon
apinakauppiaan kärryistä on pudonnut pyörä,
päällimmäiset häkit suistuvat särkyen villikaalien lomaan,
eläimet mölyävät
vapautuneet katoavat auringon tikkaita.

Jatkan kävelyä käsialasi pisteisiin
pilkkujen keitaat levittävät uudestaan käden liikkeen
ranteen vilahduksen hihansuusta
Jumalille omistetun laulun.
Tulikipinöiden noki vetää vanan jälkeeni
piirtää kirjeeseen käärinliinaa
alkutervehdyksestä alareunaan.

Suljimme hellästi toistemme silmät, käänsimme vastakkain tiet,
siivilleen rakennetut yhdessä liitäisivät keskelle tuulenkalojen parvea.
Missä olet? Merkki maanradan kaarella
siellä kaukaista tuulastuslyhtyä pienempi.

Kuka tanssii kukan sisällä?
Kenelle tarjoillaan valkomuotoinen kultajänis?
Kenen leijuva tuoksuaine,
satalehtiruusu?
Kenelle tarjotaan vuodekomeron rakkaudenateria?
Taivaaseenastuminen
alkusynty
kädenjälki kuin ankkuri?

Ilmanko vai illan lämpö;
älä kosketa kasvojani kun nukun
muistia ohimolta oksien alta.
Rakensimme temppeleitä toisillemme
peilejä pyhäkköön.

Sarastuksen lohikäärme astui puutarhaan

kosketti kaihdinta

miten vielä halu kääntäisi kaulaa

avaisi näyt, heittäisi taakse pään

sateenrepeämät huokaisi

Säie katkeaa;
kaadan kuin metsän
käännän astuvan kaaren, kuvarullan
aamun lyötyä

Laivaa lastataan kaikilla kirjaimilla

jotkut kirjaimettomat

aavistus viidakkoisten aarteen sukulaisuudesta

tunnettu huuto ja laulukaiku

käyttötarkoituksettomat höyhensulat

kymmenien lintuhäkkien

mykät

Maljan valo
uusi hunaja, se on valutettu päivänvaloni,
hukuttaa nieluun katukaupustelijat,
jää varjopuolelle jalokivihiojien sokea saalis

Ohuin neula, hienoin lanka;
purjeenpaikkaaja korjaa vaatteen revenneen sivusauman,
krysanteemikuvio lepää
                                              terälehdet sylistä lattialle

Pöydältä kämmensyrjä, viimeiset kukkien pölyt

kanoille latina, reunan yli

valoa taittavan lasisiiven suomut,

väri on auringon illuusio,

suurissa laatikoissa lakkarasioiden pumpulirivit;

suurissa laatikoissa lakkarasioiden pumpulirivit;

insécta, täydelliset kuivuneet liikuntoelimet

ilmanhalkaisijat piilokimaltelevat särkymättömät

herätessä lentää täysi laivue samaan suuntaan

pienimpiä kovakuoriaisia, huolilliset hanhensulkakääreet

Siemenet pakattuna tynnyreihin

kokoelma rikkautta rapisee

lemmikkejäni rakkaani

Itutaimien juuret multaan ja säkkikankaaseen käärittynä

pensaat oksapiiskoina, puut suurissa astioissa

juurakot haudattuina, mukulat, pistokaskimput, paperikääreet,

kuivat sipulit, sipuliumput, solmusydämiset

Lasti hohtaa kuin puhdas jadesade

kirkkaassa aamussa  voittaa meren

kun jumalaista lasta kannetaan

Isä, aina vieras

hän sitoo irtileikatun lettinsä nenäliinapuun rungon ympärille

kannella koditon puu ja mustassa seremonia-asussa pappi

isänpojanjapyhänhengen 

.

© chr.