torstai 3. marraskuuta 2016

Aallot kaikuvat Kaarianmeren rannalla,
maisteri Zidbäck irrottaa taiten valaalta valkeat hetulat.

Purjeet nousevat, alkaa matka;
painolastimuulit tömistelevät
hetulat soivat ja soittavat laivaa, ne kampaavat Geminidejä,
siivilöivät maisterin muistia, putoavia kaupunkeja, riisipaperihuoneita.

Rasva palaa taas lampussa,
Zidbäck punoo saaliistaan kartan, minuutit kulmamittaan
Kukkivan vuoren kylään.

Keväällä saa elävästä linnusta kestävät sulkakynät,
hanhen vasemman siiven
korpilta ohuimmat viivat.
Ruodosta irtoaa haiven, soutaa mustepisaraa
tumma taitteen joki, sinettisaari,
sydänmaan käärö. 

 




Kirjepaperin paksu ja jäykkä taite voi kaataa ihmisen,
keksin sitoa ympärilleni valaanluista tiukan kimpun.

Pedon rasva palaa lampussa yökaudet
pystyn lukemaan suorassa mustevirran kaihoa.
Luunsahaajien hengitykset alkavat vinkua,
soivat kuin valtameren laulu.









Yöllä syttyy virtaava suisto
Geminidien ikkunoista riisutaan verhot
kellertävä silkki,
tyhjyydessä putoilevat kaupungit eivät päästä ääntäkään 







 Makaamme sairaina; sormenpäille jo tutut lankkukohoumat
kynnet irtovat.

Valkeiden karhujen nostattamat tuulet
käpälöivät laivaa vaahto karjuu
köysistön vaihtuva sävelkiihko etsii lauluduuria
etsii suoraa myötää
hampaiden kolhimatta
vellovasta kidasta ulos

jousisto
puupuhaltimet
hakevat vertaistaan
kivisenä loppumaton rannikko 

Valaita seuraa parvi vesipääskyjä, 
 poimimme pelottomat punaiset niskat
putoilevat ohuet
sateenrepeämän huitaisu

hylkeenliha keittyy tunteja
käristetyt räpyläevät

Kielten ja kirjainmerkkien salmi velloo juomaton vesi
iho muuttuu, poskipäät, hiuksemme

Keskeltä salmea yletyn molemmille rannoille
nostan auringon, kierrän, lasken
pois päivän - varjon

 







Kupolivuorilta vanhaan kaupunkiin pionipihoja
sydänkammion laskimo-ojia
puron reunalla hajanaiset istutukset
kiduksiin johtavat kaaret,
heijastuu lampeen kumpuilevan puutarhan paju
pienen kiertokulun hiussuonet, meduusatähdet
jokena virtaavat kalansuomut, kammatun hiekan kivikuviot
emalikiillekaloja pehmeäeväisiä siipijalkoja
pengerpellolla patoreuna vedenluoma
keinuvat oraat





Munkki kumauttaa puusalolla temppelin pronssikelloa
heijastuva metallin hohde
pehmeä hämärä 


Matalan pagodin sivuovesta kumartuu sisään isä David.

Kaminan vieressäkin hengitys höyryää.
Isä laskee tatamille isonlaisen kasviporttöörin,
heteiden ja emien huuman, suojuslehtien hunnut,


hellävaroen siemenen,
kädessä sileän, kovan,
kämmenestä kohoavan kukkivan puun  

Amsterdam, Lyon
Kunnioittavan nöyrimmästi
tiedustelee
lieneekö Teillä isä maailmankolkan laidalla
 
reunan takana,, riisuttavaksi puutarhaa,,
kokonaista metsikköä,, se meiltä vielä
Dublinista Parmasta puuttuu,

 
Siemenlaiva, rönsyperäsin
juurivesoankkuri,, taivukkaiden salmet
parttenokarppiset maanosat









Kasvikosta oppisanoja

Juuresta
lisä, ilma, pää
niskasilmikoiden multiplex, ramosa
hoikalla hännällä uloskohtainen, helmi.






Kun tuuli lopettaa tuulemisen
puu puulta kammattu uupumus
laskeutuvat pilvet
kylmästä säkenöivät jalkapohjat
valo muratin lehdelle,

kukat ymmärtävät syksyn
uudenkuun juuret
rukousnauhat sidotaan 
syntyneen varsan kaulaan
pyrähtää unohtunut lintu
hetken keinuva oksa,

taakka lasketaan maahan
maa ottaa vastaan
asteittain häviää lämpö
kun havuoksa, kun lehti, kun täyteys
pysähtynyt askel
haistaa maatumiseen, makeuden, 
hetken, hetken
kahisee joenmutkan ruovikko,

lampun liekki palaa tasaisesti
juomavesi loppuu maljasta
ikkunan kosteus pyyhitään hihaan
suu suulta pyyhitään suudelma
kuivan tasangon horisonttiin
pudonneet tähkät








toukokuu kampaa hiuksia
taitellussa kimonossa kehon lämpö
oksien kärjissä huolelliset pisarat
- haikaran pesällä sataa







Jälleen odotan tulevaksi hänet.
Kevyesti sataa lumi
                              lumikurkien tanssin jäljet.

Nykyiset kasvomme,

toisillemme tutut
                                                                              ikuiset kasvomme.





Lehdistä
lehdentö tyttö, korumainen,
varren ympäri juoksevat kourasuonet 
nyhii pieniä hampaita
vedenalla lainehtiva, kalvolla makaava,
ohut hentukka, ainavehreä

Seitsemän onnen jumala lähestyy
laiva kohovesien vauhdilla,
                                                   kuin aluksen paino nostaisi veden,
valuu sateenrepeämä paperin yli
kuu rannan yli, ravut perääntyvät
nopeat,
meren liikunto







Kultaisen temppelin portilla
kaistale huivia virtaa purossa;
Odotin sinua, kutsuin sinua
- maa laulaa






Taitan viuhkan hihaan.
Löytyy muisto koskaan näkemättömistä kasvoista;
viimeisellä hetkellä kuulu ääntäkään,
huudahdusta,
joka pitäisi lähellään,
tuulenpuuskaa portista



Huoneen tatamit, käytävän tumma puu,
liukuoven takana syyskylmän askeleet odottavat.
Kysyy: "Kuinka voit?"  

riisuu kengät.






Siipien pesemisen päivä
ja levitän niiden värikkäät peitteet,
itse kannan Vesiportilta veden
kupillisen kaadan alkaen tyvestä
kupillisen, hennolla nokalla suin höytösädettä
parvi tarjoaa niskansa,
ruskea vuorenrinne pudottaa vanhoja pesiä






Saarikaari huojuu jalallaan

Rantaviivan portilla kalmarit viittovat suuntaa
laattojen, hautojen aliset liukueläimet
imukupit painavat kidussydämet kaskelottien ihoon





naiset levittävät kankaita aurinkoon
silkkivärit
Laulu on kasvoilla naamio,
he kääntyvät meistä varjoon,




Päivänvarjojen kuviot kulkevat edellä
kelluva maailma, täynnä hetkellisiä iloja
riisikakut lakkarasioissa

Hidastamme katupuiden alla;
korttipelejä, lintuhäkkejä, lasten leikit
astrologien puodit
talojen äänissä siivilöityy ikkunasäleikön valo
riisipaperista kuultaa silkki

intiimi huone eksyttää silmät






Varresta
sydämen ympärillä täyteinen solidus
köynneliäs humala vastoin päivää
myöten päivää haaroista toishaarukkainen, haihtuva






Riisivainio laskee miekan
puiden silmuhalo, aukeavat lehtisilmät

korkea lintu, kukkaviuhka kaulassaan
avaa nokkansa ja huutaa
                                        maata vedeksi

edellä heinähämähäkit
pakenevat häviä-aaltona
  yksinaaraksiset
  yhdeksänkoiraksiset

sikiäinnaurussa





Rokonarpisen eukon piirtämällä kartalla
kukaan ei puhu kieliä


kuljen solatietä vanhaa jälkeä
sivuille karkaavat lumisorkat
                                                  hämärä
bambumetsän rungot lyövät korkealla talvea vasten


kylän reunalla levähdän
majapaikat ovat täynnä
vaatteessani roikkuvat meluavat lapset


lumenviipymälammen jäässä
hyppyyn jähmettynyt sammakko.




Silmissäni lämmitetty sake
sammakkoeläimet muodoissaan sikiävät ylös
toukista keuhkoraajaisiksi,
toisilla on Adamin pää
ruumin osat ja tasapaino,
aistimet,
toisilla temppelimetsikön apinain hahmo.







Silmän pimeässä takakammiossa peilikuvaiset kädet
painavat peukalot vastakkain
eliöiden olemuksen oikea- ja vasensuuntaisuus
myötä- vastapäivän sala

valmistan puumallin, kierrekotilon.

Pöydällä nylkeättä ja täyttämättä pulloon työnnetty ilmakehä,
se tummui päiväkausien keittämisestä ja salamaniskuista;
elollisen olennon rakennus.

Alkuaineet pelaavat pasianssia,
hiiret sikiävät elämään likaisista vaatekasoista. 







Tuuli kääntyy ja pysähtyy kohti, katsoo
rytmitön vaatteen lepatus,
papyrusihon reuna pala palalta
kuusituhatta vuotta




edelläkiiruhtava katoaa kulmasta
helma.







Kivenhakkaajankujalta kuuluu juhla
päivänvarjot kelluvat parvina kangaskatokseen





Kiipimäjalkoja, poheluita,
lehdykkäisiä maan lauluja, kasvaa pergamentti kerrallaan
versovat uomana virtaan
Palvelija pesee vuorijalavan niintä joessa
ripustaa pitkät kimput sillankaiteelle.

Ennen ensimmäistä kynttilää hämärän synnyttämä palvelija kumartaa vieraan saapuneen.
Ulkokaihtimen takaa astuu esiin hän.

Maa puhkeaa ja asettuu oksille laskee vapautuvat saaret 
läpikulkemattomat latvat ajavat meren huoneeseen veneet
valujuonteen hidas katoaminen pinnan alle pöytä kelluu 
ulospääsyä kuoriutuva purppura näytteet hioutuvat kiviin
vartalovoima kirkuu rantaviivalla portti suunnistavat 
yömuuttajat tähdeltä tähdelle uivat käsistä vanhat sanat 
nousuaalto laantuu tasaa ilmailmiön värisevä neitsytkalvo


iholla tulikärpäset

Teelehdet taipuvat maljoihin
laivauksen suunnitelma, meritiede
vesirungon varassa matkaavat kokoelmat
niille makean veden hiljaiset tynnyrit,
sormet kiitävät kartalla koillispasaati purjeissa
meren mannerrinteet vaipuvat kynsiltä syvänteisiin
välillä katse nousee ja hakee kaiun
painuun se mukanaan
jättiläismäisen pyrstön heilautus – pinnanalaiseen laaksoon
pohjalla kartoittamaton pedon rotko

Satakahdeksan ihtohimoa piinaa ihmistä
pronssikello soi niiden tahdissa.
Tämä kansa syntyy aina uudelleen
temppelissä valaistumisen pyöreästä ikkunasta
he näkevät täydellisen tyhjyyden

Mutta minun Jumalani ikkuna on kulmikas
eksymyksen ikkuna
näkymänä koettelemus,
kauhistus ainoasta rakkaudesta.
.
Kultarinta kuunvalossa
hänen kauneutensa
sataa hedelmälehtiä
rakentaa ruusuja
ruusujen läpi umpisolmuja
siemenien lävistys
lävistää verhon.







Nimettömät aallot; hiilimyrsky,
kasvattaa haamukuvan, rautaoksidikukkaset.
Riisuvat silminnäkijän suojaamattoman ohimon,
hänenkin hiustensa laineet.






Temppelialueen vuosituhannet riippuvat raskaina
lehteviä oksia täydessä kukassa
kulkija saa kumarrella ja väistellä
seremonioiden jälkihämärää
kumartaa tiellä, pitkät oksat
hiljaisuus ja hämärä eivät kaiuta ääntä


syksy on muuttanut kylän savut kitkeriksi
nuudelikauppiaan katse kääntyy pois, lyhdyn alta varjoon

jätettyämme juhlan sulkeudumme omaan pyhyyteemme
toisiamme kuin kosketellen
lyhyt kulkue hämärtyy, muuttuu epäselväksi ja häviää näkyvistä
kun taivaan vaalea nauha häviää polun yltä
otat uuden otteen, vyötäröltäni



Terve Maria armoitettu
Herra Sinun kanssasi
   sisältäni kantautuu sateen ääni
   lepattava pelko
   vangittu Papio okinawensis
Siunattu Sinä naisten joukossa
   valmistaudumme kuin näkymättömään tanssiin,
   aie paeta tunnetta, toteutukoon se tunne
Pyhä Maria, siunattu olkoon kohtusi hedelmä
   kastuneet hihani puuhedelmien keruusta painavat
rukoile meidän syntisten puolesta
   unissani saattavat meitä tapahtumat
   meren porttiin taipuvat aallot
   näen syvälle kirkkaat kivihelmet laivan pohjaa väistämässä
   Vanessa samurai ilmassa ajautuu tuulen aavalle
   kuin käyttämätön kirjainmerkki, laskeutuu hänen olallensa
Jumalan Äiti
nyt ja hetkellä kun voitamme synnin
   etäisyydet kaatuvat ja häviävät
   vaate, jonka hänelle ojensin, avaan hänen päältänsä,
   kerään vyön, tuhannet kudotut onnen kuvat,
   on vain ajatus rakkaudesta
Amen





Kukista ja siittimistä
kukostus, kukkaisto,
sädehtii (radians)sopimaton kehto,
kupu sikiäisalainen, kiekuvat emipeilit 


Pitäisi kiittää, (kiitos varjolle)
Pyydän, että olet hyväksi minulle”
(varjo), toivotan vieraan viihtymään

olla olemassa
mikä on, on myös
(olemassa) joku,
on (olemassa) joku
kyllä on
olemassa hänen varjonsa sinetti,
huoneessa
sinä – me - yksikössä











                                                               lauseet valmiiksi piirrettyinä
tunkeutuvat sisääni
hitaasti öljytyt ruumiinosat
                                                         - sydän lyö ylimääräisen kerran
                                                                  sen värisevä kohta

vartaloiden yhteydestä
sammalpeitteinen toinen toiseensa, yhteenkasvettuu
siivet,
kääriytynyt huulikukka 




minne jätän ruumiini
pystytän merkin, lipun
arat huulet, kruunun
kirkkaan valojuovan.




Tunsin peukalolla reunan
maan ja taivaan rajan,
     taipunut paljas niska

työnnät itsesi kauemmaksi,
vaikka
vaikeroit lähelle rajaa

näkymätön kaikkeus



Sydämet yöllä
hidastetusti kasvokkain,
suuhusi, mustaan esirippuun, puhkeaa
nielun tunneliaukko

reunalta häviää sukeltaja
 








Hedelmästä
tikkelin marja mono disperma
putoamatta puhkeava unimultilocularis
yksisimeninen nivellisko, varisevat pesät
kota, kivi, luu 









Rakastan sinua sulkemassa silmiä,
valkoinen ihosi, silmänympäryksiä


jokaisessa puutarhan pimeydessä
valo ja huudot,
huuhtoutumatta  pellonreunan kuoret
satuttavat minua,
valtamerien kuolevat aistit

Yhä yövaatteessa -
shakuhachin soittaja on mestari,
hengitysääni muuttuu omakseni
kuuden tatamin huoneessa
ääni lentotähtiin

Unohtuu paistettu ankerias
syömäpuikkomme ovat sekoittuneet

Kuivuneen heinämaan holviin
jätämme hämähäkit vaimeakeltaiseen

huhtimulta
(haju, jonka löytäisi jokaisesta keväästä)
kuljemme paahdemuistoa (alleviivaisin maan tuoksun)
kaarrumme onkaloihin
kaarrumme
onkaloihini
Hän leikkaa kyntensä
veistää sen veneeksi
soutaa ja
sydämeni on täysi.







mikä on vuoteen nimi
mikä on päänalusen nimi
seinien nimi huoneessa
kun täydellisestä hetkestä noustaan
sateen               valkoinen         katseeni               pesällä
pudonnut         lasin                  sija                       valmiina
pitkä                 väri                   kohottaa              ensimmäisen
viiva                 ilmassa             huhtikuun            muna







antauduin
liikesarjoille
                         viipyilevä kumarrus
                         silkkiliinan taittelu

alusasujen pukeminen ja nyöritys,
                        hiljainen ääni
hohtaa himmeästi






Neljäntenä iltana söimme vain kevyesti.
Läpikuultavia nauhoja oli ripustettu ruokapöydän ylle,
ammoniittilampusta tulviva pehmeä valo piirsi seinälle kuorensa ympyrän,
käännepiirin rajaksi
maljakon kukkaset pimeyteen








Siemenestä
kaksivaltiainen sydän, 
ide kiertynyt pienukainen
valheellinen siemenvaippa









Pidentyvä pimeä
katsuran keltainen,

sydämeni 









Ikkunassa hämärtyvät hedelmäpuut,
metsikön taakse laskeva aurinko
löytää pihaltani kirsikan oksan.

Päivä on tuntunut pitkältä.

Oven takana odotamme vauvan ensi-itkua. 







Pilvettömänä yönä tähtiluettelot täydentyvät kun
oviaukon hämärästä taivaanpallomalli levitetään yllemme;
säteilylain peilissä silmä näkee tähden värin
heijastuvat granaattiakin punaisemmat
Siriuksen kirjo,
selkärankaisen pyrstötähden kirjo


 


 



  Lähellä joku itkee, sade valuu
lehtisuonista hevosen kylkeä
peltokanavia myllyn suuhun
itkee uudestaan putouksia
vedenkantajan horjahtava askel
puunkantajan
lapsenkantajan;

kasvot alustamattomat vasta, missä alkavat lapsen, äidin kasvoista,
rakastuneen tyttären äidin kasvot
syntyneen, synnyttäneen hätkähdys,
salasana supistukseen


sikiäimen päästä lähtee vartalo”
näkyvä haju




Rihmahoikkaisella vartalolla (stylus),
istuupi luotti.
Vartaloputki (canalis stylinus) päästä päähän,
ompi kuin kulkeva reikä 
hengittävä sikiäinkolo 






Ovensuussa käsillä tartuttu
miehen iholla syvyys
karttaa silmiä silmittä
kulkea nopeaa valetta






Vaahteran pudonneet värit
sisemmän pihan kivetyksellä

kuun alta sysinäkymättömään 









Lapsi ratsastaa porttini ohi vesipuhvelilla
hento vasikka seuraa perässä.
Olen jo pessyt siveltimeni päivän työstä,
kirjoitusmerkeistä, kuin mutaisen sorkan.






Neliraajakorentojen heimon
sidon hiuksiini huoneen, niskan
värisyttävät siipiään,
kukat sängyllä.



Lampun sammuttua kynttilä jää lepattamaan
ikkunasta kai vetää
näky - kuinka nurkka olisi liekeissä -
saa minut soutamaan, tekemään itsestäni veneen,
suupurjeen melomaan
pois suonikarttaa keuhkoista kiduksiin, pois
niitä jokia, jotka avautuvat putoamisen jälkeen
maavesiä, hitaasti virtaavia hajonneita metsiä

ammoniittivuoristosta kohoavat 
helmiveneet, uimakellot
ohuet asuinsavut




Yökorentojen yöt huoneessa
laskeutuu matolle suljettu ilma
siivet pystyssä suljetut seinät
vastakkain

ylöskammatut hiukset paljastavat
         niskan hohde
varovasti suu, aavistus

välähtää melkein kadonnut








Puki minut veteen veden vaahto
kämmenestä kudottu vaate
se oli poretta
koputus jalkapohjista




Vaahteran pudonneet värit
sisemmän pihan kivetyksellä

kuun alta sysinäkymättömään.






Niin hienon sateen luulin hengitykseksi
kuvittelin hennoille aalloille janoiset.
Joi, ahnas suu, kohoilevan rinnan.



Saat kurjet lentämään huoneeseen
parvet kiedot sängyn yli pohjoisesta etelään
kutsut sisälle taivaan,
                                (pilvet nurkkaan)
vedenhopea taivaan
ilmavirran äänen
                                seisahdus hengähdyksen ajaksi









Vyöttyvät vaatteet
silmäykset
olen vieläkin sisälläsi helähtää







Nukkuvia liikkeitä en nähnyt
untasi
hukatun järven verran haparoi tyyni






Mitä enemmän tutkin, sen vähemmän tiedän
siemenen viisaudesta, neulasten määrästä puun huminassa,
palosta vaalealla iholla, palon jälkeisestä sydänlamauksesta.

Talojen ovilta kulkuani katsellaan kuudennelle kadulle saakka,
katsellaan sydänalaani, onnen ikää.

Hiekkapöly leijuu hämäränsäteissä, Kisokaidōn tiellä Kiotosta Edoon
apinakauppiaan kärryistä on pudonnut pyörä,
päällimmäiset häkit suistuvat särkyen villikaalien lomaan,
eläimet mölyävät
vapautuneet katoavat auringon tikkaita.

Jatkan kävelyä käsialasi pisteisiin
pilkkujen keitaat levittävät uudestaan käden liikkeen
ranteen vilahduksen hihansuusta
Jumalille omistetun laulun.
Tulikipinöiden noki vetää vanan jälkeeni
piirtää kirjeeseen käärinliinaa
alkutervehdyksestä alareunaan.

Suljimme hellästi toistemme silmät, käänsimme vastakkain tiet,
siivilleen rakennetut yhdessä liitäisivät keskelle tuulenkalojen parvea.
Missä olet? Merkki maanradan kaarella
siellä kaukaista tuulastuslyhtyä pienempi.

Kuka tanssii kukan sisällä?
Kenelle tarjoillaan valkomuotoinen kultajänis?
Kenen leijuva tuoksuaine,
satalehtiruusu?
Kenelle tarjotaan vuodekomeron rakkaudenateria?
Taivaaseenastuminen
alkusynty
kädenjälki kuin ankkuri?





Ilmanko vai illan lämpö;
älä kosketa kasvojani kun nukun
muistia ohimolta oksien alta.
Rakensimme temppeleitä toisillemme
peilejä pyhäkköön.

Sarastuksen lohikäärme astui puutarhaan
kosketti kaihdinta
miten vielä halu kääntäisi kaulaa
avaisi näyt, heittäisi taakse pään

sateenrepeämät huokaisi

Säie katkeaa;
kaadan kuin metsän
käännän astuvan kaaren, kuvarullan
aamun lyötyä










Laivaa lastataan kaikilla kirjaimilla
jotkut kirjaimettomat
aavistus viidakkoisten aarteen sukulaisuudesta
tunnettu huuto ja laulukaiku
käyttötarkoituksettomat höyhensulat
kymmenien lintuhäkkien
mykät







Maljan valo
uusi hunaja, se on valutettu päivänvaloni,
hukuttaa nieluun katukaupustelijat,
jää varjopuolelle jalokivihiojien sokea saalis







Ohuin neula, hienoin lanka;
purjeenpaikkaaja korjaa vaatteen revenneen sivusauman,
krysanteemikuvio lepää
                                              terälehdet sylistä lattialle




Pöydältä kämmensyrjä, viimeiset kukkien pölyt
kanoille latina, reunan yli
valoa taittavan lasisiiven suomut,
väri on auringon illuusio,
suurissa laatikoissa lakkarasioiden pumpulirivit;

suurissa laatikoissa lakkarasioiden pumpulirivit;
insécta, täydelliset kuivuneet liikuntoelimet
ilmanhalkaisijat piilokimaltelevat särkymättömät
herätessä lentää täysi laivue samaan suuntaan
pienimpiä kovakuoriaisia, huolilliset hanhensulkakääreet


Siemenet pakattuna tynnyreihin
kokoelma rikkautta rapisee
lemmikkejäni rakkaani

Itutaimien juuret multaan ja säkkikankaaseen käärittynä
pensaat oksapiiskoina, puut suurissa astioissa
juurakot haudattuina, mukulat, pistokaskimput, paperikääreet,
kuivat sipulit, sipuliumput, solmusydämiset

Lasti hohtaa kuin puhdas jadesade
kirkkaassa aamussa  voittaa meren
kun jumalaista lasta kannetaan

Isä, aina vieras
hän sitoo irtileikatun lettinsä nenäliinapuun rungon ympärille
kannella koditon puu ja mustassa seremonia-asussa pappi
isänpojanjapyhänhengen 


.
© chr.         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti